RSS Feed

Ruikuttavat yrittäjät

0

huhtikuu 16, 2015 by Devilsusi

Rosa Meriläinen pysäytti alkuviikosta rauhallisen kahvihetkeni tavalla, missä hyvänmakuinen kahvikin alkoi maistua pahalta. Hänen kolumninsa http://www.hs.fi/elama/a1428896771717 yrittäjien ruikuttamisesta oli sisällöltään sellainen, että harvoin tulee närkästyttyä nin paljon. Totean kuitenkin heti alkuun, että minä pidän siitä Rosa Meriläisestä, mihin olen tutustunut julkisuuden välityksellä. Hänen rohkeutensa ilmaista itseään, individuaali ajattelunsa ja verbaalinen ilmaisunsa on ollut lähes poikkeuksetta mukavaa seurattavaa. Tällä kertaa hän paljasti minulle itsestään piirteen, jota en tiennyt hänen omaavan. Kirjoitusta kutsuisin vaikkapa huutamiseksi ilman ääntä. Sisältö on puutteellinen, sen taustalla ei yksinkertaisesti ole riittävästi oikeaa tietoa tai mikä pahinta – tieto on väärää. Hän syyllistyi mielestäni populistiseen, tiettyjä massoja tyydyttävään ruikuttamiseen ilman, että itse tietää asiasta riittävästi.

Rosa paljastaa jo heti kolumninsa alussa oman tietämyksensä puutteensa. Hän yhdistää asiasisältöönsä – leveästi elämiseen – sekä yrittäjän että johtoportaan. Vihervasemmistolaispersumaisella ilmaisullaan johtoportaan ja yrittäjän leveästä elämisestä Rosa syyllistyy juuri siihen populistiseen ruikuttajaporukkaan, miksi hän yrittäjiä kolumnissaan itse nimittää. Rosan elämänlaatumittarissa tätä leveää elämää on muun muassa ”ehjistä astioista syöminen”, ”yksityisautolla ajaminen” sekä ”omalla tontilla asuminen”. Melkoisen joukon suomalaisia tämä kotisivullaan itseään kansalaisaktivistiksi esittelevä vihreä leveän elämän eläjiksi nimeää. Koska Rosa kuvaa kotisivullaan, että ”identiteettiäni taitaa oikeasti enemmän määrittää kaikki ne ihanat ihmiset, joita elämän varrella on läheisikseni siunaantunut”, on aika helppoa nähdä Rosan siunaantunut lähipiiri. Ainakaan yhtään yrittäjää siellä ei ole. Eikä kyllä taida tullakaan.

Rosan kolumnin keskeisin viesti kulminoituu yrittäjäriskiin. Hänen mielestään yrittäjyyteen kuuluvan riskin korostaminen on turhaa, koska tämä riski ei ole yhtään sen merkittävämpi, kuin työntekijän riski olla töissä jonkun toisen leivissä. Kyllä – näin hän itseään ilmaisee. Perusteluna tälle hän mainitsee muun muassa ”yhden tehtaan varaan pikkupaikkakunnalle talon rakentamisen” riskin sekä nollatyösopimukset. En lähde varsinaisesti kiistämään sitä inhimillisesti ottaen merkittävää tragediaa tapauksessa, että työpaikka menetetään ja olet veloissasi talosi kanssa. Rosa kuitenkin hyppää itse tuohon ”leveästi eläjien” ryhmään surkuttelemalla kyseisen talon arvon romahtamista tehdaspaikkakunnan muuttuessa tavalliseksi pienpaikkakunnaksi. Suuren suuri ristiriita hänen lähestymisessään mielestäni. Nollatyösopimus taas on toden totta problemaattinen kysymys ja on itsestään selvää, että moraalisesti kohtuullisen kyseenalainen. En tunne yhtään yrittäjää, joka kuitenkaan aktiivisesti haluaisi laatia nollatyösopimuksia. Sen sijaan aktiivisen jouston aikaansaamiseksi vallalla on ihan kelvollinen malli; niin sanottu ”ekstraajasopimus”. Siis sellainen menettely, missä jousto saadaan aikaan molempia tyydyttävällä tavalla. Työntekijällä on siis oikeus kieltäytyä tarjotusta työkeikasta menettämättä varsinaisesti oikeuttaan tulla uudelleen kysytyksi. Tämä lienee kasvamassa oleva tapa työllistyä ja sopii oikein hyvin esimerkiksi nuorille, opiskelijoille, moniosaajille tai muuten vaan itseään etsiville. Mahtaakohan Rosa itse tietää tuon nollatyösopimuksen ja ekstraajasopimuksen eron ja kuinka aktiivisesti hän mahtoi valtiopäiväurallaan asiaa edistää?

Yrittäjän riskin ottamisen vähättely vertaamalla sitä edellä mainittuihin palkansaajan riskeihin on suorastaan törkeää. Jo pelkästään kiinteästä ja sopimuspohjaisesta kuukausipalkasta sekä lomaoikeudestaan luopuminen sekä huomattavasti vähäisempään sosiaali- ja eläketurvaan tyytyminen ovat mittaluokaltaan riskejä, joiden vertaaminen ei ole oikeudenmukaista Rosan esiin nostamiin. Pientalon lainoittaminen on varsin vaatimatonta melkein minkä tahansa yrittäjyyden lainoitustarpeeseen. Työajan laskentaoikeus päivittäin, viikoittain tai vuositasolla on oikeus, josta yrittäjä saa vain haaveilla. Sairaiden lasten hoitaminen kotona ei kuulu yrittäjien oikeuteen. Eikä myöskään haitta- ja lisätyökorvaukset. Tätä listausta voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta uskon että erot kävivät jo selväksi.

Kuten jo alussa totesin, on pääosin mukava lukea Rosan tekstejä ja kuunnella hänen oivalluksiaan. Hänen peräänkuuluttaessaan suhteellisuudentajua yrittäjiltä kirjoituksellaan on kuitenkin riman alitus. Tällä kertaa olisi mukavaa lukea jossain hänen pahoittelunsa huonoista sanavalinnoista ja tiedon puutteesta asian tiimoilta.


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 + 6 =