RSS Feed

Äitien äiti

0

syyskuu 11, 2014 by Devilsusi

Mummoni nukkui tänä aamuna pois. Menetyksen keskellä ajatukset voivat olla monenlaisia. Hänen tapauksessaan voisi purkautua kirjoittamalla hoidon laadusta, vanhusten kohtelusta, hyvinvointivaltion tilasta, hänen lapsiensa ja muiden läheistemme surusta. Tai siitä millainen ihminen hän oli ja millainen ei. Mitä hänestä ajan mittaan puhuimme ja mitä emme. Mutta en tee sitä. Kaivan itsestäni vain sen asenteen, että alan muistella millaisia muistoja minulla on ja millaisia hetkiä muistan hänestä.

Olin veljeni kanssa lapsena hyvin usein mummon ja ukin hoidettavana. Huomaan että muistelussa tilanne ei ole niin reilu mummolle kuin tässä tilanteessa voisi odottaa. Muistan nimittäin huomattavasti enemmän ukista, vaikka hän on ollut edesmennyt jo yli 20 vuotta. Heidän välinen roolituksensa oli ikäluokan mukaisesti hyvin perinteinen. Mummo teki kaikki ne perinteiset naisen työt kotona ja me veljeni kanssa ”olimme asiakkaita”.  Jostain syystä päällimmäisin muistoni on kaakao. Kyllä – kaakao. Muistan aamupalat mummon luona, kaakota ja leipää. Muistan jopa ne kupit, joista sitä join. Mummo teki kaakaon kustannustehokkaalla tavalla. Kiehutettiin vettä, sekaan Nesquikia ja päälle kermaa. Namskis, pitäisi varmaan kokeilla vieläkin maistuuko se samalta.

Vaikka yksittäisiä muistoja ei jostain syystä tähän hetkeen paljon tulekaan mieleen, on yleisvaikutelmani noista ajoista lämmin ja turvallinen. Mummo ylläpiti sellaista perusturvallisuuden ja hyvinvoinnin tilaa, missä koimme olomme mukavaksi. Jostain syystä mielessäni on myös eräänlaiset Pekka ja Pätkä -elokuvien kotiolot. Mutta lämpimällä tavalla. Mummo piti jöötä meille kaikille, ehkä ukki sai osalleen eniten.

Eräs hauska muisto mummosta liittyy automatkoihin. Mummolla ei ollut ajokorttia, joten ukki ajoi tietenkin aina. Mutta mummo istui aina vänkärin paikalla. Eikä vain istunut. Nimittäin huolimatta siitä, että hänellä ei sitä ajokorttia ollut niin neuvoja kyllä riitti. Sillä ei ollut merkitystä, että ukki oli ammatiltaan alan miehiä eli linja-auton kuljettaja. Muistan nuo ohjeet ja arvostelut erittäin hyvin enkä varmaan itse juuri siitä johtuen pysty ottamaan vastaan minkäänlaisia neuvoja ajaessani….

Ukin kuoleman jälkeinen elämänsä oli aikaa, jolloin olen itse ollut aikuinen ja itsenäinen ihminen. Koko ajan muilla paikkakunnilla asuessani, viikottaiset kontaktit luonnollisesti vähenivät. Muistan, kun ostin hänelle ensimmäisen kännykän. Muutamat tuumasivat etukäteen, että noinkohan mummolla tulee kännykkä käytettyä. Niin vain tuli. Huomattavaa on myös, että päinvastoin kuin me muut, hän pärjäsi sen lähes kymmenen vuotta ihan samalla mallilla. Ei kaipaillut kosketusnäyttöjä tai 4G-yhteyksiä.

Mummo alkoi itse ”tekemään kuolemaa” aika nopeasti ukin kuoleman jälkeen. Hän piti tavatessamme aina asiaa yllä ja puhui lähes joka kerta siitä, miten hänenkin pitäisi kuolla jo pois. Todellisuudessa kunto säilyi pitkään hyvänä sekä fysiikan että yläpään osalta. Useimmat saattoivat saada ensivaikutelmasta mummosta väärän kuvan. Joillekin hän edusti kiukkua tai ivallisuutta. Luulen että sen takana oli hänen tapansa osoittaa tunteita. Puhuimme veljeni kanssa usein hänen huumorintajustaan, joka itseasiassa jäi varmaan monelta huomaamatta. Monesti hänen huomautuksensa edustivat sarkasmin klassikoita parhaimmillaan.

On luonnollista, että iäkkäät ihmiset kuolevat. Tietääkseni elämän kuolleisuusprosentti on edelleen 100. Tässä tapauksessa marssijärjestyskin vaikuttaa olevan oikea. Äitini elää vielä. Harmittelen itse jonkin verran sitä, että en lähtenyt viime päivien aikana mummoa katsomaan. Etäisyys ei olisi ollut niin suuri. No, turha siihenkään tunteeseen on jäädä rypemään. Muistot elävät hyvinä ja häntä voin kunnioittaa muilla tavoilla tästedes. Kiitos kaikesta mummo.

 

 

 


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

77 − 76 =