RSS Feed

Voimista väkevin

0

maaliskuu 11, 2014 by Devilsusi

Ihmiset suhtautuvat varsin eri lailla musiikkiin. On ihmisiä, joille musiikin kuluttaminen missään muodossa ei ole tuttua. He tiedostavat ehkä muzakin, huomaamattoman taustamusiikin, mutta siinä kaikki. Valtaosa ihmisistä lienee kuitenkin sitä tyyppiä, jotka kyllä kokevat pitävänsä tietystä musiikista ja usein saattavat kuunnella musiikkia ihan ajatuksellakin. Pääasiallinen käyttö painottuu kuitenkin taustalle sopivan musiikkityypin ja volyymin valintaan. Kehittyneempi ryhmä edellisestä on ihmiset, jotka ovat mieltyneet tietyn tyyppiseen musiikkiin tai tiettyihin yhtyeisiin ja artisteihin, joiden kuunteluun keskittyvät. Sitten on heavyuserit, kuten minä. Musiikki on harrastus ja elämäntapa, joka säätelee useita muita elämän alueita.

Me heavyuserit olemme useimmiten kaikkiruokaisia. Musiikkityylillä, ajalla, paikalla, elämäntilanteella ei ole niin väliä. Musiikki maustaa tilanteita ja paikkaa. Siihen joko valitaan huolella tietty musiikki tai sitten ei. Olennaista on vain se, että on musiikkia. Sitä kuullaan vain silloin, jos on muuta tärkeämpää tekemistä. Muutoin kuunnellaan. Sanoja, instrumentteja ja sävelkulkuja. Vertaillaan, perehdytään ja fanitetaan. Haluamme tutkia, kuunnella uutta sekä perehtyä vanhoihin yhä uudestaan ja uudestaan. Kyynelehdimme, muistelemme ja iloitsemme. Sanat tai sävelet vievät aikoihin ja paikkoihin. Iloihin ja suruihin. Menneisiin rakkaisiin ja vihamiehiin.

Heavyuserit pystyvät usein jopa keskittymään tärkeisiin tehtäviin paremmin, mikäli musiikki on mukana. Itse kuuntelen useimpien mielestä häiritsevän kovalla musiikkia esimerkiksi työskennellessäni tai keskittyessäni johonkin. Sitä on vaikea selittää miksi niin on. Musiikki vain aikaansaa tilan ja tunteen, jolloin on vahvempi olo. Suorituskyky ikäänkuin kasvaa musiikin avulla. Päihde? Energia-annos? Jotain sellaista se varmaan on. Musiikki voimaannuttaa heavyuseria. Siksi hän juuri on heavyuser.

Musiikin mahtavuutta tässä mielessä on hyvin vaikea kuvailla ihmiselle, joka ei ole samanlainen heavyuser. Mutta sellainen ymmärtää heti mistä on kyse. Sen lisäksi, että musiikki vahvistaa olemassaolevaa tunnetta ja uskoa, ikäänkuin vie vahvemmalle pohjalle omassa tunteessasi, se voi myös muuttaa tunnettasi. Siis samalla kuin melankolista oloasi saat entistä murheellisemmaksi, voit myös muuttaa surun iloksi. Sen voi tehdä yksi kappale tai jopa yksi kertosäe tai A-osa. Tai mieleenpainuva kitarasoolo.

Me heavyuserit käymme konserteissa ja ostamme musiikkia. Rakastamme musiikkia niin paljon että priorisoimme asioita musiikin takia. Haemme siltä vahvistusta päätöksiimme ja apua murheeseemme. Musiikin heavyuser on tunteellinen ihminen. Ihminen, joka avoimesti antaa musiikin vaikuttaa itseensä. Sellainen minäkin olen. Tunnistatko sinä itsesi?


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 + = 13